Cotò Helsinki
Cotò Helsinki

Cotò Helsinki
Rakensimme Cotòlle kiinnostavan brändin, oman tunnistettavan maailman, viihdyttävät sisällöt ja itseään vahvistavan markkinointikoneiston. Niiden avulla Cotòsta alkoi syntyä puhetta, odotusta ja kysyntää jo ennen avajaisia. Helsingissä oli läsnä tunne, että tästä ei haluta jäädä ulkopuolelle, vaikka ovet eivät olleet vielä edes auenneet.
Lopputuloksena Cotò ei jäänyt vain uudeksi venueksi Helsingissä. Siitä kasvoi ilmiö, jota ihmiset halusivat seurata, jakaa ja kokea itse. Cotò synnytti liikettä, johon ihmiset halusivat hypätä mukaan.

Brändinmukainen visuaalinen toteutus
Brändinmukainen visuaalinen toteutus
Brändinmukainen visuaalinen toteutus
✓⃝ AI-sisällöt
✓⃝ Art direction
✓⃝ Brändikirja
✓⃝ Brändikonsepti
✓⃝ Brändistrategia
✓⃝ Cotò X Corona
✓⃝ Brändielementit
✓⃝ Konseptisuunnittelu
✓⃝ Lyhytvideotuotanto
✓⃝ Sisältösuunnittelu
✓⃝ AI-sisällöt
✓⃝ Art direction
✓⃝ Brändikirja
✓⃝ Brändikonsepti
✓⃝ Brändistrategia
✓⃝ Cotò X Corona
✓⃝ Brändielementit
✓⃝ Konseptisuunnittelu
✓⃝ Lyhytvideotuotanto
✓⃝ Sisältösuunnittelu
✓⃝ Go-to-market-strategia
✓⃝ Graafinen suunnittelu
✓⃝ Ilmiöstrategia
✓⃝ Lanseerausmarkkinointi
✓⃝ Logosuunnittelu
✓⃝ Maksettu mainonta
✓⃝ Markkinointikoneisto
✓⃝ Menu-suunnittelu
✓⃝ OOH-mainonta
✓⃝ Sisältöstrategia
✓⃝ Go-to-market-strategia
✓⃝ Graafinen suunnittelu
✓⃝ Ilmiöstrategia
✓⃝ Lanseerausmarkkinointi
✓⃝ Logosuunnittelu
✓⃝ Maksettu mainonta
✓⃝ Markkinointikoneisto
✓⃝ Menu-suunnittelu
✓⃝ OOH-mainonta
✓⃝ Sisältöstrategia
✓⃝ Sosiaalisen median hallinta
✓⃝ Sosiaalisen median copywriting
✓⃝ Tapahtumakonseptointi
✓⃝ Tapahtumakonsultointi
✓⃝ Tapahtumatuotanto
✓⃝ Tilagrafiikat ja opasteet
✓⃝ UGC- ja vaikuttajaohjelma
✓⃝ Valokuvaus
✓⃝ Verkkosivut
✓⃝ Videotuotanto
✓⃝ Sosiaalisen median hallinta
✓⃝ Sosiaalisen median copywriting
✓⃝ Tapahtumakonseptointi
✓⃝ Tapahtumakonsultointi
✓⃝ Tapahtumatuotanto
✓⃝ Tilagrafiikat ja opasteet
✓⃝ UGC- ja vaikuttajaohjelma
✓⃝ Valokuvaus
✓⃝ Verkkosivut
✓⃝ Videotuotanto

Miten rakennetaan kiinnostusta ennen kuin paikka on edes valmis?

Cotòn lähtötilanne oli poikkeuksellinen. Uutta venuea päästiin kuvaamaan vasta aivan viime hetkillä, mutta kiinnostus piti rakentaa jo paljon ennen avajaisia.
Siksi emme voineet nojata pelkästään valmiiseen tilaan tai perinteiseen lanseerauskampanjaan. Rakensimme Cotòlle oman tunnistettavan maailman jo ennen kuin paikka oli valmis.
Loimme vahvan brändihahmon, selkeän visuaalisen suunnan, tunnistettavat elementit ja tekoälysisältöjä, joiden avulla Cotòn tunnelmaa pystyttiin tuomaan esiin ilman valmista venuea. Maailmaa rakennettiin muihin lokaatioihin, teaser-sisältöihin ja visuaalisiin nostoihin niin, että ihmiset alkoivat ymmärtää, miltä Cotò tuntuu ennen kuin he olivat edes käyneet siellä.

Emme rakentaneet vain lanseerausta.
Rakensimme maailman, johon ihmiset halusivat astua sisään.

Cotòn ilmiö ei syntynyt yksittäisestä kampanjasta, vaan kokonaisuudesta, jossa jokainen kosketuspiste rakensi samaa tunnetta.
Brändi, visuaalinen identiteetti, sisällöt, tapahtumat, fyysiset elementit, verkkosivut ja yhteistyöt suunniteltiin tukemaan yhtä ajatusta: Cotò ei ole vain paikka, vaan kokemus, johon halutaan päästä mukaan.
Siksi kaikki tekeminen vietiin samaan suuntaan. Ennen avajaisia rakennettiin odotusta. Avajaisissa luotiin hetkiä, joita ihmiset halusivat jakaa. Lanseerauksen jälkeen kokonaisuus muutettiin jatkuvaksi sisältö- ja tapahtumakoneistoksi.

Cotò ei jäänyt lanseeraukseksi.
Siitä tuli jatkuva ilmiö.
Cotò ei jäänyt lanseeraukseksi.
Siitä tuli jatkuva ilmiö.
Cotòn ympärille rakennettu kiinnostus ei loppunut avajaisiin. Lanseerauksen jälkeen brändi jatkoi kasvuaan sisällön, tapahtumien, yhteisön ja jatkuvan markkinointikoneiston kautta.
1 000+
maksavaa asiakasta avajaisiltana
500 000+
orgaanista näyttöä ennen avajaisia
5 000+
verkkosivuklikkiä ensimmäisten kuukausien aikana
~1 000 000 / kk
orgaanista näyttöä nykyisin

"Kun tuottaa sisältöä Keskon kaltaiselle yritykselle, virheille ei yksinkertaisesti ole sijaa. Jokaisen vaiheen on oltava selkeä, tarkka ja toteutettava korkeimmalla mahdollisella laadulla – ja kaiken on tapahduttava aikataulussa.
Tällaisissa projekteissa pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat: suunnittelu, visuaalinen linja, viestinnän sävy ja tekninen toteutus on vietävä maaliin tinkimättömällä huolellisuudella.
Olemme ylpeitä siitä, että meihin luotetaan näin vaativissa toimeksiannoissa. Se luottamus perustuu siihen, että pystymme kerta toisensa jälkeen näyttämään, että tarkkuus, tehokkuus ja laatu eivät ole meille vaihtoehtoja – ne ovat standardi"
Tuomas Pöyhönen
CMO - Brändi Klinikka
Tuomas Pöyhönen
CMO - Brändi Klinikka
LÄHETÄ MAILI
Tänne asti ei yleensä eksytä vahingossa. Jutellaanko? Vai tykkäätkö vaan scrollata?

Tänne asti ei yleensä eksytä vahingossa. Jutellaanko?
Vai tykkäätkö vaan scrollata?
Palvelut
© 2026 Brändi Klinikka Oy. Kaikki oikeudet pidätetään